Tiedättekö, kun aloin käydä tätä tulevaa postausta varten kuvia läpi, oli aivan hurjan vaikea tehdä valintaa. Kuvat hulppeine väreineen olivat toinen toistaan upeampia. Miten pystyisin valkkaamaan näistä sopivat kuvat? Niinpä jouduin tekemään sellaisen päätöksen, että en aio joutua tekemään valintaa. Laitan ne kaikki! …No ei, tosiaan ihan kaikkia reissussa otettuja kuvia tässä ei ole, mutta kuitenkin nyt 70 parasta. Varaudu siis silmiä hivelevään kuvaloistoon, sillä tässä tulee Ruskalappi 2022!
Kuten aiempinakin vuosina, olemme kokoontuneet ihanalla ystäväporukalla yhteen ja viettäneet lomaa yhdessä eri puolilla Suomea reissaten. Tällä kertaa kohteenamme oli Kittilä, tarkemmin sanottuna oltiin jo ihan lähellä Raattamaa, eli…
…jossain tuollaisilla nurkilla 🙂
Mökkimme sijainti oli aivan hulppea, sillä sen ikkunoista ja parvekkeelta avautui näkymä Pallastuntureille, jotka olivat lähes kosketusetäisyyden päässä <3
Mukana matkassa olivat tietenkin Penni ja Hekla, Venla, Late, Iisa sekä heidän laumansa uusin jäsen, vielä ihan pikkuinen Ihaa <3
Automatkaa taivallettiin, ensin meiltä aivan kaakkoisrannikolta Kanta-Hämeeseen, ja sieltä sitten kovin hartaasti edeten kohti pohjoista. Matkaa taitettiin niin hartaasti, että olimme loppujen lopuksi perillä mökin pihassa sunnuntain vastaisena yönä noin klo 00:30, vain jotta emme löytäneet mökin avainta luvatusta paikasta.. ei auttanut kuin puhelinsoitolla herättää mökin huoltaja, joka kaikeksi onneksi asui ilmeisen lähellä ja sai toimitettua meille vara-avaimen erittäin nopealla varoajalla. Loistavaa palvelua, kiitos siitä mökin huoltajalle.
Ensimmäisenä perilläolopäivänä sunnuntaina tutustuttiin lähimaastoon sekä Mieliövaaraan, jonka rinteessä mökki sijaitsi. Osasimme muuten (taas kerran) valita lomaviikon aivan loistavimpaan ruskan aikaan.
Maanantaille luvattiin sadetta, joten me tietenkin hyödynsimme mahdollisuuden kierrellä lähikylien ostosmahdollisuudet. Autoja ulkoilutettiin tällä kertaa Raattama-Sirkka-Kittilä-Ylläs-Äkäslompolo-akselilla. Äkäslompolossa sijaitsee somepostauksillaan julkisuuteen noussut Jounin Kauppa, jonka pihalla on vähintäänkin yhtä ikoninen kuvauspaikka turisteille.
Tiistain kauniin sään kunniaksi lähdettiin sitten tutustumaan koirienkin kanssa ruskan värittämiin maastoihin. Vuorossa oli kaunis Pyhäjoen luontopolku. Vaikka polulla oli hieman kallioisia nousujakin, ei lenkki helppokulkuisella polulla ollut liian haastava pienelle Ihaa-pennullekaan. Pituutta matkalle tuli 3,8 km.
Venla pääsi taas pitkästä aikaa harjoittelemaan koirakavereiden kanssa kävelemistä – hihnassa. Intoa riitti enemmän kuin malttia, joten meidän osaltamme lenkki saattoi tuoda pari ylimääräistä ärräpäätä (pahoittelut siitä).
Keskiviikkona päästiin suuntaamaan ensimmäistä kertaa Pallastunturin maisemiin. Valitsimme jälleen pentuystävällisen pituisen lenkin Vatikurun luontopolusta. Keskiviikon sää oli pilvisyydestään huolimatta mukavaa käveltävää (hei; ei satanut!) ja kulkea koirien kanssa. Minä oli varautunut Neiti Vauhtinenän edesottamuksiin kuonopannan kera, minkä ansiosta kävely oli huomattavasti mukavampaa ja maisemista ehti nauttia vähän paremmin. Mikähän lie teinikausi (lue: juoksut) on iskemässä Venlalle…
Torstaina vuorossa oli Särkitunturin huiputus. Reilun puolentoista kilometrin kävelyn jälkeen tuli vastaan Särkijärven taukopaikka, jonne Katja ja Ihaa jäivät odottelemaan isompien koirien kulkiessa Särkitunturin huipulle asti. Sillä välin me muut taivalsimme ylämäkeen – 485 metrin korkeuteen saakka. Oihan sieltä laelta nyt sitten ihan mainiot näkymät Pallastunturijonon maisemiin.
Perjantaina oli sitten reissun kovin taivallus, Palkaskeron huiputus. Palkaskero on osa Pallastuntureiden jonoa ja huippu nousee 705 metriin. Reilun seitsemän kilometrin mittainen matka kiersi Palkaskeron laelle ja tunturin toista laitaa alas. Nousu oli paikoitellen kivikkoista, ja ainakin tänään hyvin tuulista! Oli siis ehkä ihan hyvä, että koirajoukkion nuorin sekä vanhimmat saivat köllötellä mökin sohvalla, ja nousua lähtivät koettamaan joukkiomme nuoret voimat. Niin, ja sitten mukana olivat myös Iisa, Hekla ja Venla 😉 ;D
Lauantai tuli aivan liian nopeasti, ja jo aamusta jouduimme aloittamaan siivoamistouhut ja poistumaan kohti etelää. Onneksi saimme otettua pienen välipysähdyksen Ouluun, kun leiriydyimme Nallikarin camping-alueella (mukavasti mökeissä). Seuraavana päivänä jäljelle jäänyt yhteensä 8 tunnin mittainen ajomatka ei tuntunut enää yhtään pahalta 😀
Reissu oli taas aivan mieletön. Ja onneksemme saimme taas nauttia perinteisistä Lapin-reissujen antimista, kuten omasta kotiporosta mökin pihalla, uteliaista kuukkeleista (hmm, kyllähän mulla siitäkin kuva oli..), ja onneksi myös ujot revontulet suostuivat näyttäytymään yhtenä yönä.
Kiitos siis taas ihanalle matkaseuralle: Katja, Jani, Late, Iisa ja Ihaa sekä Niina, Penni ja Hekla! <3
Näiden kuvien ja tunnelmien avulla sitä taas jaksaa pimeän talven yli, eikös niin? Seuraavaa reissua odottaessa!
