Me päästiin Venlan kanssa kokeilemaan meille molemmille ihan uutta juttua, nimittäin petotestiä! Mun aiempi kokemus on ollut yksi petotesti katsomon puolelta sekä lukemattomia kuultuja tarinoita ja reaktioita koirien suorituksista testeissä, mutta nyt pääsin itse ensimmäistä kertaa viemään oman koirani.
Mistä on siis kyse?
Asko Sorvon Petotestejä on nyt tehty Suomessa kymmenen vuotta, ja omien sanojensa mukaan Asko on testannut tuona aikana noin 25 000 koiraa. Koko testimuoto on hyvin ainutlaatuinen koko maailmassa. Petotestissä voi valita testattavaksi jonkun neljästä suomalaisesta pedosta: karhu, susi, villisika tai ilves. Aidot, täytetyt pedot kulkevat kauko-ohjattavien pyörien päällä. Tärkein tieto ja opetus testissä on nähdä ja oppia, miten oma koira reagoi kohdatessaan villipedon, ja vielä tärkeämpänä asiana opettaa koiralle, miltä tämä kyseinen peto haisee, jotta sellaisen kohdatessa osaa jatkossa toimia toivotulla tavalla – kuten esimerkiksi häätää vaara pois, tai paeta paikalta. Kunhan ei menisi syöttämään itseään ja ihmistään pedon suuhun.
Kuva: Suvi Tirronen
Testissä alkuhaastattelun jälkeen koiran annetaan ensin haistaa tämän tietyn pedon hajua – suden aitoja jätöksiä ja karvaa. Sitten kävelymatkaa jatketaan, kunnes peto tulee sermin takaa näkyviin. Sitten seurataan mitä tapahtuu, Askon lukiessa koiran reaktioita ja ohjatessa petoa sopivalla / riittävällä ’paineistuksella’. Lopuksi testistä saa kirjallisen ja suullisen arvion. Oikeita tai vääriä tuloksia ei ole – tärkeintä on oppia tietämään oman koiransa reaktiot.
Venlan ensireaktio oli jähmettyminen, koko selän karvat pystyssä ja häntä tötteröllä. Sitten tuli pari lennokasta hyppyä, jonka jälkeen haukkua ja sitä mukaa, kun susi lähestyi, koira otti etäisyyttä ja pakeni. Kuitenkin, kun susi loittoni, koirakin palasi perässä ja palasi lopulta luokseni. Erittäin hyvin toimittu – ei jääty susien syötäväksi!
Venlan reaktiot olivat aika pitkälti sellaisia kuin kuvittelinkin. Arvelin koiran haukkuvan (tosin se haukkui enemmän kuin uskoin), arvelin että se liikkuu ja kohtuullisen lennokkaastikin (ja näin tapahtui), ja muisti se jossain välissä käydä katsomassa, eihän susi ole minua vielä syönyt. Se, mistä yllätyin, oli että tilanteen vahtiminen jäi päälle vielä loppulausunnonkin aikana. Tosin, siellä verkon takana, josta susi tuli ja minne se lopulta katosi, oli myös kaksi valokuvaajaa, jotka lähtivät verhon takaa liikkeelle. Koska Venla ei nähnyt, kuka tai mikä siellä vielä liikkuu, mielestäni se käytännössä edelleen ilmoitti susiuhasta. Toki tämä pahojen asioiden muistelu (”joka tikulla silmään ja niin ees päin”) kertoo joka tapauksesssa koiran luonteen pehmeydestä, mutta uskoisin että koira ei olisi louskuttanut niin valtavasti lopussa, jos kuvaajat eivät olisi siellä epäilyttävästi liikkuneet, tai olisivat edes kävelleet meidän luo tunnistettaviksi olennoiksi. 🙂
Tässä vielä kuusiminuuttinen videopätkä testistä, kiitos Katja kun tulit tämän meille taltioimaan!
No, yhtä kaikki – mikäli ikimaailmassa joudun metsässä liikkuessamme tilanteeseen, jossa Venla reagoi näin voimakkaasti selkäharjas pystyssä uhkahaukkua haukkuen ja alkaa paeta paikalta, minä tiedän poistua tismalleen samaan suuntaan koiran kanssa, ja liukkaasti! Susihavaintoja kun valitettavasti täällä meidänkin seudulla on ollut, eikä viimeisimmät niin kovinkaan kauan aikaa sitten.
Pakko ehkä parilla lauseella kertoa näitä kuultuja ja/tai nähtyjä juttuja koirien reaktioista. En muista kaikkien osalta, onko kyseessä ollut tanskandoggi vai jonkun muun rodun edustaja, onko petona ollut susi vai joku muu, eikä sillä niin väliäkään.
Yksi koira ottaa pedon kohteekseen, tuijottaa petoa silmiin ja haukkuu metrin, parin päässä vaikka maailman tappiin asti. Yksi koira näkee pedon sieltä viidenkymmenen metrin päästä, jolloin koira kääntyy niillä sijoillaan ja aivan hipi hiljaa kävelee pois, jonnekin todella kauas. Yksi koira pitää huolen, että peto pysyy itsensä ja omistajan välissä, ja haukkumalla yrittää ajaa pedon pois ja siinä samalla katsoo omistajaansa ilmeellä ”mitä sä siinä vielä seisot?? Ala mennä! JUOKSE!”, ja toinen koira pedon nähdessään istahtaa liioitellun hitain liikkein omistajansa viereen, ja vielä hitaammin kääntää päänsä sivulle: ”se mitä en näe, sitä ei ole olemassakaan”… 😀 Aivan huikeita tarinoita siitä, miten eri tavalla eri koirat reagoivat – eli miten tärkeää onkaan tietää, miten se oma koira tositilanteessa reagoi. Niitä tositilanteita kun tulee pahimmassa tapauksessa vain kaksi: ensimmäinen ja viimeinen.
Lisää petotesteistä löydät täältä: https://www.petotestit.com/
Kuva lainattu petotestien sivuilta, www.petotestit.com