Jos ei ole tullut jo mainittua, niin pikavauhtia selätetyksi kääntyvä talvi ei ole ollut ihan helpoin mahdollinen. Oma jaksaminen on ollut koetuksella, lunta on satanut metrin (ihan tosi: viime viikolla meidän 120 cm korkeista verkkoaidoista näkyi enää 20 cm), mikä on vähentänyt (vannoutuneen kesäihmisen) liikuntahaluja entisestään, korona rajoittaa sosiaalisia suhteita ja harrastamista nyt toista vuotta putkeen, jne. Sanotaan nyt näin, että olen tosi onnellinen, kun valo vihdoin on alkanut lisääntyä, koronan pahimmat aallot talttua ja olmiksi kutistunut minä pääsen ehkä vihdoin sohvannurkasta ylös, ulos ja liikkeelle.
Edellisen – siis sen sohvannurkasta nousemisen – isona apuna on ollut työkaverini Hanna, joka muutaman viikon kärsivällisesti kyseli minua ja Venlaa tulemaan mukaan pienen porukan hyväntahtoisiin hallitreeneihin. Kokeillaan rallytokoa ja hoopersia. Ei mitään vakavaa, vaan hauskaa yhdessä puuhastelua.
Rallytoko on
...iloinen harrastuslaji, joka ylläpitää perustottelevaisuutta ja kontaktia ja jossa voi edistyessään kilpailla valioksi asti. Rata koostuu monipuolisista kylttien mukaan suoritettavista tehtävistä. Kylttien välillä koira seuraa ohjaajaansa aina seuraavalle kyltille. Laji on alkujaan sekoitus tokoa, agilitya sekä koiratanssia ja se painottaa koiran ja ohjaajan välistä iloista, innokasta yhteistyötä. Lajista on tullut lyhyessä ajassa todella suosittu, sillä se sopii niin monenlaisille koirille ja ohjaajille.
(Lainaus täältä)
Ekalla harjoittelukerralla – kuten osasin vähän arvatakin, – me oltiin Venlan kanssa ihan hukassa. Jaa että mitä ihmettä täällä pitäisi tehdä? Oltiin ihan solmussa talutushihnan kanssa, koira sivulleistumiset ja muutkin suoritukset menivät vähän sinnepäin ja välillä tuonnepäin, mutta hei – meillä oli ihan hauskaa ja teimme yhdessä hyvää alkeellista yhteistyötä. Seuraavalla viikolla rally-tokokin sujui jo selkeästi mallikkaammin: Venlakin jo tajusi, että tekemällä mun kanssa kaikkia ihme liikkeitä, saa nameja!
Molemmilla kerroilla olemme harjoitelleet myös hoopersia, eli leikkisästi hoopperseilyä. 😀
(hooper, hooper-agility, “huupperi”)
Kaikkien vauhdikkaiden koirien rakastama uutuuslaji
Hoopers on agilityn tyylinen vauhdikas laji. Koira suorittaa rataa juosten kentällä vanteiden ja putkien läpi ja kiertää tynnyreitä ohjauksen mukaisesti. Radat ovat virtaavia ja agilityyn verrattuna suoria. Esteet voivat olla lähellä toisiaan ja putket ovat usein lyhyitä ja suoria. Taitojen kehittyessä ylemmissä luokissa koiraa ohjataan kauempana kuin agilityssa. Lajissa koirakko edistyy nopeasti alkeista ratasuoritukseen, sillä esteiden opettelu on koiralle helppoa ja niitä on vähän. Perusesteet ovat vanne (puolikaaren muotoinen portti), putki ja kierrettävä ”tynnyri”.
Hoopersissa koira saa purkaa juoksemisen riemuaan turvallisella tavalla yhdessä ohjaajan kanssa. Lajin harjoittelu parantaa koiran valmiuksia agilityyn, parantaa koiran suhdetta ohjaajaan, lisää koiran työskentelyn itsenäisyyttä sekä etäisyyttä ohjaajasta ja ilahduttaa eläkkeelle jääneitä agilitykoiria.
No mutta tämä, tämä tuntui ihan Venlan lajilta! Se hoksasi heti mitä hommassa ajettiin takaa, se meni vauhdikkaasti ja suoritti radan jopa yllättävän nopeasti. Tässä ehkä voisi olla meidän valinta agilityharrasteista (perus agilityyn en ole oikein koskaan lämmennyt).
Näitä ollaan nyt puuhasteltu parina viime viikkona, ja ihan mukavaa on ollut. Kiitos Hanna ja Suvi (kameran takana), kun olette kiskoneet minua liikkeelle.
Ai niin, ja treenipaikkana Okkim Dog -halli Kotkassa. 🙂