Teksti on osa kokonaisuutta Kesäloma 2021. Haluatko lukea Lieksan-reissun I-osan ensin? Sen löydät täältä, tai siirry lukemaan reissun muita tekstejä täältä.
Vaikka mökillä koirien kanssa löllöttely ja köllöttely – sekä loistavien ruokien ja ennen kaikkea herkkujen syönti – onkin olennainen osa täydellistä lomaa ystävien kanssa, on sitä ihan mukava päästä vähän kävelemään ja katsomaan lähialueiden luontokohteita.
Ja koska ei-niin-turhantarkat ajokilometrit ovat aina kuuluneet osaksi meidän reissujamme, ei niitä tälläkään kertaa säästelty. Sateisimpina päivinä vietimme aikaa autoissa matkustellen, milloin Lieksaan ja Nurmekseen ostoksille, milloin itärajaa pitkin Venäjän rajan rajavyöhykettä hipoen Möhkön kylään (eikö ole liikuttava paikan nimi? Se on ihan siinä rajalla, kuten heidän oma sloganinsakin kuuluu) ja lopulta Ilomantsiin tuliaisostoksille Hermannin viinitilalle.
Kato nyt näitä!! 
Tästä pisteestä oli arviolta puoli kilometriä matkaa itäiseen naapuriimme.
Reposuon Ketunlenkki Pankakoskella oli erittäin kaunis yhdistelmä suo- ja mäntymetsämaisemaa. Enpä ole muuten koskaan aiemmin kävellyt suolla niin kovalla tuulella! Suon yhteydessä ollut lampi kuohusi vaahtopäisenä, ja pitkä heinikko hulmusi tuulessa. 12 kilometrin pituinen lenkki oli hyvä aloitus reissullemme, onneksi oli Hatsapuria eväänä niin taas jaksoi jatkaa 😉 Ketunlenkki oli reissumme ensimmäinen kävely: osaatteko arvata Venlan etenemissuunnat suolla ja pitkospuilla? Etenkin alkumatkasta ei voinut juurikaan havaita etenemistä pitkospuita pitkin eteenpäin, vaan lähinnä kaikkiin mahdollisiin muihin ilmansuuntiin ja kaikkea muuta reitistöä kuin pitkospuita käyttäen ;D Kuviin taltioitui enemmänkin näitä hyviä suorituksia; sillä yleensä siinä vaiheessa, kun Venla suunnitteli äkillistä spurttia kohti aavaa suota, olin myös minä perässä siellä suossa ja kuvaaminen ei ollut ensimmäinen asiani siinä mielen päällä… Olisi ehkä pitänyt x)
Torstaina 5.8. suuntasimme Patvinsuon kansallispuistoon. Penni, Hekla ja Venla kävivät heittämässä seuraavan kävelyn pitkospuiden lomassa. Reitti vei Kurkilahdesta etelään soita pitkin, ja oli pituudeltaan noin seitsemän kilometriä. Hulppean kaunista suomaisemaa, taas kerran 🙂
Samalla, kun me lähdimme tallustamaan pitkospuita pitkin koirien kera, pakkasivat Mikko ja Jani tavaransa läskipyörien kyytiin ja lähtivät omalle poikien reissulleen. Fillarimatka vei Patvinsuolta Pitkäjärven erätuvalle, jossa he yöpyivät ja seuraavana päivänä ajelivat Ruunaalle, josta heidät noukittiin kotiin. Vajaan 60 km:n reissu meni pääsääntöisesti mukavasti: hieman alkuperäiseen reittiin tuli suunnitelmanmuutoksia ja aivan muutama kilometri ennen Ruunaata Mikon pyörästä puhkesi rengas! Onneksi Janilla oli vararengas mukana, joka sopi Mikon pyörään – ei muuta kuin renkaanvaihtoon kesken kaiken ja sitten uutta vauhtia kohti maalia.
Seuraavana päivänä, eli perjantaina 6.8., ajelimme Ruunaan retkeilyalueelle ja kuljimme Siikakosken lenkin (pituutta noin 5 kilometriä). Reitillä sai ihastella kaunista Haapavitjan riippusiltaa sekä muutamia koskia (jotka itse asiassa olivat tuttuja muutaman vuoden takaiselta koskenlaskureissultamme :))
Lenkki kauniissa maisemissa ajoitettiin sopivasti niin, että pojat saapuivat pyörillään perille Ruunaan retkeilykeskukselle. Voin muuten taas kertoa, että neljän tanskandogin, kahden whippetin, viiden ihmisen sekä kahden fatbiken kuljettamiseen tarvitaan melko komeita pakkaus- ja kuljetusjärjestelyitä x) Mutta johan tätä on harjoiteltu!
Lopuksi vielä lauantaina 7.8. piipahdettiin Kolin kansallismaiseman äärellä ihastelemassa. Valitettavasti Koli on ”kärsinyt” jo useamman vuoden aivan valtavasta ihmispaljoudesta, tunnetuimpia huippuja ei ole toivoakaan päästä näkemään edes vähäisessä ihmismäärässä. Mutta kun sopivasti kuvia rajailee, ei kuviin ehkä eksy muita kuin ne kohteet, joita kuviin haluaa mukaan. Rauhasta ja rauhoittumisesta ei ole tietoakaan. Valitettavasti.
Maisemahississä 
Penni 9 vee ja Hekla 3 vee 
Iisa 4,5 vee ja Late 11 vee 
Venla 1 vee 3 kk 
Venlan reissaamiset menivät pääsääntöisesti hyvin – heikompiakin hetkiä oli (siis minulla, jotka aiheutuivat koiran pentumaisesta käytöksestä). Iloista ja mukavaa on se, miten ketterästi koira kulkee eri maastoissa ja alustoilla, ja jaksaa urheasti pitemmänkin lenkin, vaikkei oikeasti ehkä enää jaksaisikaan. Mutta esimerkiksi tuolla Kolin jyrkkäreunaisissa maisemissa ei kovin reunalle uskaltanut mennä koiran kanssa, kun pentu häseltää ja säheltää menemään miten sattuu. Eiköhän tämäkin helpota sitten iän myötä: uskon vakaasti, että tästä tulee vielä aivan supermainio retkikaveri! Tai no, onhan hän jo. Etenkin nuori ikä huomioiden. <3
Venlan mielestä reissussa oli ihan ehdottomasti parasta koiraystävät. Se on nautti aivan sanoinkuvaamattoman paljon juoksuseurasta pihalla ja hammastelukaverista sisällä. Kun oli aika rauhoittua, se painautui lähinnä Heklan, välillä myös Hempan kylkeen kiinni, asetteli päänsä tai tassunsa toisen kainaloon ja nukahti korvalehti kaverin pään päällä. Täysin onnellisena ja tyytyväisenä.
Kiitos taas ihanalle matkaseuralle ihanasta lomaviikosta! <3
Seuraavaksi meillä onkin luvassa, yllättäen, vähän lisää doggimaista meininkiä >>.