Venlan syksy ja alkutalvi on ollut poikkeuksellisen rauhallista ja hiljaista aikaa – sen(kään) takia tänne blogiin ei ole kauheasti kuulumisia tullut, vaikkakin suurempana syynä on ollut oman tekemiseni ja jaksamiseni priorisointi. Jotakin kertomisen arvoista on kuitenkin ennättänyt tapahtua, ja nyt on korkea aika palautella mieliin niitä mukavia muistoja joulukuulta.
Nimittäin koiraystävät. Voiko olla mitään tärkeämpää pienen Vauhtinenän elämässä? (Paitsi Oma Äiti. Ja Iskä. Ja Igor ja Lumi ja Ihmisystävät.) (Ja pehmolelut. Ja puruluut. Ne vielä syömättömät.)
Porvoon Vanha Kaupunki
Joulukuun puolessavälissä me päätimme käyttää yhden vapaan lauantain hyödyksi ja karata vähän ihmisten ilmoille. Muutama tovi Vanhan Porvoon ytimessä ihmisten, toisten koirien, kaikenlaisten hajujen ja äänien parissa teki pienelle malaaiskoiralle varsin hyvää! Aika nopeasti kaupunkiin saavuttuamme jouduin pukemaan Venlalle kuonopannan, mutta se oli kyllä vähän arvattavissakin, koska Vauhtinenä ja Ihanat Ihmiset!! Erityisen hienosti Venla käyttäytyi kahden lapsen tullessa silittelemään ”jag har aldrig sett så stor hund!” -koiraa, ja silloin se vain seisoi paikallaan katsellen eteenpäin. Okei, varmuudeksi pidin Venlaa kiinni silloin kuonopannasta, jos se keksisi huitaista suurella päällään samalla korkeudella olevia pienempiä päitä x).
Jouluostostelun huumassa erään aitan viereen oli avattu pihapiiriin pop up -kahvila, jonka pitäjä toivotti Venlan tervetulleeksi terassille ja myös aittaan sisään. Saimme juoda kahvit aitan lämmössä rauhassa ihmisvilinästä, ja sen jälkeen hetken verran tutustua näihin Porvoon julkisivun ikonisiin punaisiin taloihin.
Voiko olla mitään kauniimpaa?! 
Nyytiä moikkaamassa
No nyt päästään siihen koirakaveriosuuteen. Matkamme Vanhasta Porvoosta jatkui, ja pienellä evästelytauolla sain idean: ehtisivätköhän Janna ja Nyyti moikkaamaan meitä? Kuin ihmeen kaupalla aikataulu sopi, ja vain hetkistä myöhemmin saimme aikaan extempore-sovitut leikkitreffit.
Nämä tytöt pelaavat aivan loistavasti yhteen: otetaan huomioon, että neidot ovat tavanneet toisiaan ihan vain muutaman hassun kerran, edellisestä tapaamisesta on taas aikaa jo tovi, ikäeroa neitosilla on vain pari kuukautta JA molemmat olivat vain hetkeä aiemmin lopettanut juoksut… Ei yhden ainutta poikkisanaa. Touhut ja juoksuleikit sujuivat täysin mutkitta. Hienot tytöt. <3
Harmikseni olen jo Veen kanssa joutunut toteamaan, että juoksevasta koirasta on täysin mahdotonta ottaa liikkeessä kuvia, ellen ala raahaamaan taas järjestelmäkameraani mukaan lenkeille. Niinpä, nytkin, on pakko tyytyä käskyn alle paikalleen komennettujen koirien valokuvaamiseen.
Ja ei, Venla ei ole noin paljon Nyytiä pienempi, kuin mitä kuva antaa olettaa. Nyyti on vain edempänä kuvassa ;D
Kiitos Janna ja Nyyti, olipa ihana nähdä pitkästä aikaa! <3
Smee ja Pamps
Sitten on nämä parhaat Raitapaitakaverit, Smee ja Pamps. Nämä kaksi ovat sellaisia pahan päivän pelastajia <3 Kun Venla oli lopetellut juoksunsa, päästiin vihdoin Smiukun kanssa metsäilemään. Ja voi että ne nauttivat! Sain kerrankin jopa poikkeuksellisesti myös vauhtikuvia:
Mutta onhan nämä yhteiskuvat nyt vaan niin hellusia, eikö totta?
Kiitos ihanat Smee, Pamps ja tietenkin Hanna, kun olette <3