Eilisen arkivapaapäivän, jota myös loppiaiseksi kutsutaan, kruunasi kaunis talvinen sää ja auringonpaiste. Mikko sai loistavan idean lumikenkäilystä, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen! Venla on muuten viime talvena päässyt kerran aiemmin ihmettelemään lumikenkiä.
Pakkohan se on tällaisena kesää palvovana ihmisenä todeta, että kyllä tässä säässä ja maisemassa kelpaa lähteä kenkäilemään – katso nyt näitä meidän lenkkimaastoja! :O
Tuttuja lenkkipolkuja raivasi esiin vuoroin Venla, vuoroin minä ja Mikkokin. Vajaan kolmen kilometrin pituiseen lenkkiin, johon normaalisti saa kulutettua aikaa noin 40 minuuttia, kului nyt tunti ja 20 minuuttia. Meidän kävelymme olikin verkkaista ja kiireetöntä – hei, kerrankin valoisaa ja aikaa vaan tassutella metsässä!
Yksi pieni Vauhtinenä otti aika railakkaasti ilon irti:
Itse lumikenkien kanssa toimimisesta on kyllä sanottava, että Venla pelaa ihan hyvin. Muistan nimittäin Hertan kanssa kenkäilyistä sen kamalan tuskastuttavan tavan, jolla Hertta astui (tahattomasti toki, mutta silti) koko painollaan lumikengän päälle aiheuttaen kengälle äkkipysäytyksen ja jatkuvasti toistuvana jopa kipua nilkkoihin, aika usein myös tuskastuttavia kaatumisia. Venla, vaikka astuikin useasti lumikengille, astui niille jotenkin niin kevyesti / varovasti / väistellen, että sen paino kengän päällä ei aiheuttanut niitä kivuliaita nykäyksiä. Eli vaikka tunsin koiran olevan kenkieni päällä jatkuvasti, se ei aiheuttanut ongelmia (on toki edelleen hieman rasittavaa, mutta valitaan näisä vaihtoehdoista se pienempi paha ;))
Tämähän oli vallan nautinnollista talviliikuntaa – voin ehkä myöntää että voitaisiin ottaa uusiksikin 🙂